virtuaalitalli
ESCARCHA

x Friseur "Frank"
x 31.08.2007 FIN ()
x oldenburg,ori
x 169cm
x Ruunikko,otj vsk,vtj psk
x Ko Intermediaire II Re 110cm Me 90cm
x kasv Niinna
x om Tuulia
x asuintalli Escarcha

 
© Ib Kirk
Kuvissa oikeasti oldenburg ori Union Jack

Yleisesti Frank on eloisa ja vallaton oripoika, jonka kanssa ei ole koskaan tylsää. Tästä herrasta kiinnostuin alunperin, kun näin sen emän kilpailemassa eräissä koulukisoissa. Mennessäni onnittelemaan ratsastajaa hienosta suorituksesta sain kuulla, että neidin varsa oli myytävänä. Teinkin varsasta epäröimättä tarjouksen, sillä myös varsan isä oli kapasiteetikas hevonen. Herra saapui tilalle eräänä syyskuisena iltana juuri, kun olimme saaneet muut hevoset ruokituksi. Pihalla Frank tanssahteli ja hirnui kova äänisesti mihin muut hevoset vastasivat. Tulevaisuudessa odotamme herralta paljoa etenkin vaativilta kouluradoilta, mutta miksei myös esteradoilta.

Hoidettaessa Frank on aikamoinen sählääjä, joten se olisikin viisainta sitoa kiinni. Ulkona hoidettassa ori steppailee paikallaan, minkä takia hoitaja saakin varoa orin jalkoja jatkuvasti, ettei vain saisi näitä varpailleen. Karsinassa hoidettaessa herra ei ole aivan yhtä rauhaton kuin ulkona, mutta kiinni sitominen on silti varmasti viisainta. Harjattaessa Frank on oikea viikari, joka haluaa alituiseen keppostella hoitajansa kustannuksella. Ruokittaessa ori odottaa aina kärsivällisesti vuoroaan eikä hätkähdä, vaikka ruoka olisikin vähän myöhässä. Suitsittaessa herra ottaa kuolaimet suuhunsa vastustelematta. Satuloitaessa ori näyttää nyrpeätä naamaa, jos satulavyö kiristetään liian kireälle. Eläinlääkärille herra on oikein kiltisti, mitä nyt välillä saattaa uhitella. Kengitettäessä ori saattaa olla yllättävänkin hankala, koska se ei pidä jalkojensa koskettelusta.

Taluttaessa Frank on oikein kiltti, vaikka kyllä siitäkin sitä tiettyä orimaisuutta löytyy. Maastossa talutettaessa ori kulkee muuten kiltisti, mutta säikkyy puskissa piileskeleviä mörköjä. Tarhalle mentäessä herra käy kuumana, koska sillä olisi kiire päästä purkamaan turhaa energiaansa, Toisten orien seurassa Frank saattaa olla melko röyhkeäkin, minkä takia se pidetäänkin kaukana Memosta, joka ärsyyntyy helposti. Tammohen seurassa ori malttaa käyttäytyä, mutta saattaa luoda näihin alentavia katseita. Nuorten ja varsojen seurassa herra on jokseenkin levoton, sillä ei pidä aina näiden tempuista. Maneesissa ja kentällä talutettaessa ori tanssahtelee jonkin verran, vaikka kulkeekin enimmäkseen ihan nätisti. Juoksutettaessa herra käyttäytyy maltillisesti eikä pelleile. Lastattaessa ori pitää aluksi kamalaa meteliä, sillä se ei pidä trailerista, mutta menee kuitenkin loppujen lopuksi ihan suosiolla ramppia ylös.

Ratsastaessa Frank on kuin unelma erittäin kiltti, mutta myös eteenpäin pyrkivä ja herkkä avuille. Orin askeleet ovat tahdikkaat ja pitkät. Koulua mentäessä herra tottelee kuuliaisesti ratsastajaansa ja varsinkin orin kootut askeleet ovat oikea elämys. Peruasiat herra taitaa unelman lailla, muttei kuitenkaan viitsi aina yrittää. Näinä orin laiskoina päivinä ratsastaja saakin tehdä todella töitä sen kanssa. Esteillä herra on yleensä virkeä, sillä orista on hauska saada välillä vaihtelua. Maastossa Frank on aika säikky ja varsinkin autojen lähellä ohjat saa pitää tiukalla. Maastoesteillä ori on tarkka jaloistaan ja jos ratsastaja on yhtään epävarma niin herra kyllä kieltää. Vedestä ori ei pidä, mutta sopivan lämpöinen kylpy talvipakkasilla kyllä mielyttää herraa.

Kisoissa Frank on rauhallinen, vaikka osoittaakin välillä hermostumisen merkkejä. Kilpailualueen jännitys on tarttuvaa, mikäli kisapaikka on orille uusi, mutta jos paikka on herralle tuttu niin se pysyy rauhallisena. Tallialueella ori tepastelee levottomana, mutta pysyy kaikesta huolimatta käsittelijänsä hallinnassa. Toisiin hevosiin Frank ei suo silmäystäkään, sillä ei koe näitä sen arvoiseksi. Lämmiteltäessä ori on jäykkä eikä tahtoisi lämmitä sitten millään. Portilla vuoroaan odottaessa herra on kärsimätön eikä malttaisi odottaa omaa vuoroaan. Kouluradalla Frank laittaa kaikkensa peliin ja yltyy joskus uskomattominkiin suorituksiin. Esteradalla herran kanssa pitää olla napakkana, sillä muuten se kuumenee liikaa. Maastoradalla ori menee melkoista vauhtia, mutta osaa siitä huolimatta säädellä voiman jakonsa oikein. Palkintojen jaossa Frank on oikein rauhallinen, mitä nyt saattaa lepattavia esineitä säikkyä. Kunniakierroksen ori vetää maltillisesti eikä mene yhtään sen kovempaa kuin ratsastaja haluaa.

Friseur
i. Ava's Carnarvon
old,km,170 cm
ii. Ava's Canberra
KTK II
old,km,171 cm
ie. Ava's Adelaide
KTK I
old,168 cm
e. Nacht Königin
old,rnkm,169 cm
ei. Nacht Köning
old

ee. Lauren
old


Ava's Carnarvon on oikea monitaituri joka taitaa sekä esteiden että koulun salat. Luonteeltaan ori on vilkas ja kiltti, mutta vaatii kuitenkin osaavan käsittelijän.Carriksi kutsuttu ori on valloittanut kisaratoja paitsi Suomessa myös syntymämaassaan Englannissa. Vaikka ori onkin kilpaillut menestyksekkäästi monissa ri lajeissa niin kouluradoilla herra on erityisesti saavuttanut menestystä. Suvullisestihan Carri on mainio tapaus. Sen molemmat vanhemmat on kantakirjattu eikä herran muussakaan suvussa häpeämistä ole. Orihan kasvoi herra ja rouva Smithin omistuksessa, jotka myös kilpailivat Carrilla jonkinverran.

Nacht Königin hurmaava sakalaissyntyinen tamma, joka on tuotu Suomeen Stoneroad Estate:n välityksellä. Luonteeltaan Nata on äkäinen, mutta kun neidin luottamuksen saavuttaa niin se onkin oikein kiltti. Kisamenestystä tamma on saavuttanut kouluradoilla aina helpoista luokista Intermediaireen asti. Natan suku on täynnä kouluratsastuksessa menestyneitä, mutta löytyy sieltä myös pari esteradoillakin kunnostautunutta. Kotimaassaan Saksassa tammasta kasvoi tasapainoinen ja miellyttävä ratsu, mikäli sillä vain osaa ratsastaa oikein.

Jälkeläiset