virtuaalitalli
ESCARCHA

x Nelda's Casanova "Kasi"
x 05.03.2007 FIN ()
x trakehner,ori
x 169cm
x Ruunikko,eti
x Ko Intermediaire II Re 115cm Me 95cm
x kasv shonna/Nelda Warmbloods
x om Tuulia
x asuintalli Escarcha

 
© Heinz- Dietrich Grambow
Kuvissa oikeasti takehner ori Tanzmeister

Yleisesti Kasi on varsin selväpäinen herra jolta ei järkeä puutu. Suuresta järjellisyydestään huolimatta orista on joskus mukavaa heittäytyä aivan lapseksi. Minulle Kasi tuli kun näin siitä lupaavan ilmoituksen lehdessä. Soitinkin siltä istumalta Neldan omistajalle shonnalle ja sovimme tapaamisesta. Nähdessäni pienen ja hontelon orin muiden joukossa minulle tuli vastustamaton tunne ostaa se. Herra sulattikin sydämeni välittömästi upealla luonteellaan ja kauniilla suklaanruskeilla silmi llään.

Hoidettaessa Kasi on varsinainen vekkuli, mutta malttaa kuitenkin useimmiten käyttäytyä kunnolla. Ulkona hoidettaessa ori nuokkuu paikallaan puoliunessa ja viuhtoo silloin tällöin hännällään laiskahkosti ympärillä pörrääviä ötököitä tiehensä. Karsinassa hoidettaessa Kasi on melko rauhallinen eikä turhia hoppuile. Harjattaessa herra seisoo aina nätisti paikallaan eikä temppuile. Suitsittaessa Kasi ottaa kuolaimet pienen lämmityksen jälkeen kiltisti suuhunsa, mutta aivan kylmiä kuolaimia ei herra suuhunsa suostu ottamaan. Satuloitaessa pitää olla varovainen sillä ori saattaa yrittää näykkäistä hoitajaansa satulavyötä kiristettäessä. Ruokittaessa Kasi odottaa ruokaansa maltillisesti vaikka orilla olisikin kiire syömään. Eläinlääkärille Kasi on oikein kiltti ja seisoo nätisti paikallaan tämän toimenpiteiden ajan. Kengittäessä herra saattaa hiukan yrittää pomotella, mutta kengittäjän napakka ei komento riittää siihen, että lopun aikaa ori seisoo kiltisti paikallaan.

Taluttaessa Kasi on enimmäkseen kiltisti, mutta saattaa joskus yrittää hiukan tanssahdella. Maastossa ori saattaa yrittää jotain pientä jekkua, mutta ei mitään pahempaa kyllä tee. Tarhalle mentäessä Kasi on oma rauhallinen itsensä vaikka sillä onkin kova kiire tarhaan. Tammojen lähettyvillä herra käyttäytyy kuin herrasmies ikään ja onkin ansainnut nopeasti tammalauman johtajan arvostuksen. Toisia oreja Kasi kohtelee hyvin mikäli nämä vain eivät tule liian lähelle jolloin ori kyllä näyttää ettei kaipaa muiden seuraa. Nuoria ja varsoja kohtaan herra pyrkii olemaan mahdollisimman ystävällinen ja antaakin niiden usein roikkua itsessään kiinni. Maneesissa ja kentällä taluttaessa ori on hieman levoton, mutta rauhoittuu kyllä pian. Juoksuttaessa Kasi on oikein kiltisti, mutta saattaa silloin tällöin heittäytyä hankalaksi. Lastattaessa herra nousee useimmiten pienen alkutemppuilun jälkeen kiltisti ramppia ylös.

Ratsastaessa Kasi ei ole mikään lastenratsu sillä herra tuppaa kuumenemaan melko helposti. Herra ei kuitenkaan ole millään tavalla ilkeä ja kulkeekin nätisti oikean ratsastajan käsissä. Kasin askeleet ovat melko pehmeät, mutta hiukan tökkivät. Koulua ori vetää enemmän kuin innoissaan ja on vain innoissaan päästessään sitä treenaamaan. Kasi ei kuitenkaan ole aloittelijoille tarkoitettu, koska nämä ovat usein orille liian kovakouraisia. Herra tarvitseekin pehmeän ja vakaan käden omaavaa ratsastajaa, joka pystyy tekemään orin kanssa yhteistyötä pieniä apuja käyttäen. Liikkeet Kasi taitaa vallan hyvin ja oikean ratsastajan kanssa herra kulkeekin kuin unelma. Esteillä Kasi on hiukan malttamaton, mutta malttaa kyllä rauhoittua aina jonkin ajan kuluttua. Orilla on mainio hyppytekniikka, mutta vauhtia tuppaa joskus olemaan aivan liikaa. Kasin kanssa pitäisikin pitää ennen hyppäämistä pieni vauhtilenkki jotta herrasta olisi liika puhti pois. Aloittelijoille herraa ei parane antaa sillä sen vauhti saattaa olla näille ja hieman kokeneemmillekin liikaa. Esteille Kasi tarvitseekin jämäkän ratsastajan joka ei anna orin sortua vauhti iloitteluun. Maastossa ori on rauhallinen, mutta saattaa joskus säikkyä pusikoissa olevia mörköjä. Maastoesteillä Kasi on ehkä hiukan kiihtynyt, mutta rauhoittuu kyllä parin hypyn jälkeen. Vedestä ori ei pidä laisinkaan ja sen peseminen uittamisesta puhumattakaan on täyttä tuskaa.

Kisoissa Kasi on melko rauhallinen eikä turhia hermoile. Kilpailualueen jännittynyt tunnelma saa orin lähinnä tuntemaan olonsa huvittuneeksi. Herra katselee lähinnä huvittuneena joidenkin muiden hevosten hermostunutta tanssahtelua. Tallialueella Kasi on oma rauhallinen itsensä ja katselee kiinnostuneen näköisenä ympärilleen. Muihin hevosiin herra ei juurikaan kiinnitä huomiota, mitä nyt saattaa tammoille hiukan flirttailla. Lämmiteltäessä Kasi on rauhallinen ja kylmäpäinen. Ori tottelee lämmittelyssä ratsastajansa pienintäkin apua lähes moitteettomasti. Portilla vuoroaan odottaessa herra saattaa hiukan pureskella kuolaintaan muttei mitään sen pahempaa tee. Kouluradalla Kasi on aluksi ehkä hiukan tahmea, mutta rentoutuu sitä mukaan mitä pidemmälle suoritus etenee. Loppua kohtin ori tuntuukin paljon vetreämmältä kuin alussa. Kasi ei ehkä hurmaa yleisöä ja tuomaria charmillaan, mutta ansaitsee kuitenkin rehellisyydestään täydet pisteet. Esteradalla ori on hiukan levoton, mutta rauhoittuu kyllä kellon soitua lähtömerkiksi. Kasi etenee valtavin askelin esteeltä toiselle eivätkä sitä häiritse edes tiukat käännökset. Herra ei kuitenkaan pysty hyppäämään vinosti joten sen on lähestyttävä estettä aina kohtisuoraan. Maastoradalla Kasi on täysin rauhallinen eikä hermoile. Maastossa ori uskaltaakin nauttia täysin simauksin saamastaan vapauden tunteesta. Palkintojenjaossa Kasi seisoo arvokkaan näköisenä aloillaan ja ottaa palkintonsa ylpeänä vastaan. Kunniakierroksen ori menee melko hallitusti, mutta kuitenkin vauhdilla.

Nelda's Casanova
i. Verano Starr SIN
trak,trn,170 cm
ii. Chalyén
trak,rn,170 cm
ie. Waldnymphe
trak,m,168 cm
e. Adoro's Magnolia
trak,rn,167 cm
ei. Dance Of Death
VIR MVA Ch,KTK III, KRJ III, YLA II
trak,rt,167 cm

ee. Petronille GER
kuollut 02.07.2006
KRJ II
trak,rn,170 cm


Verano Starr SIN on upea tummanruunikko trakehner ori. Tutummin vain Rane kasvattaja on Evergrey, josta minullakin on omistuksessani yksi kasvatti. Luonteeltaan ori on melko kiltti, mutta kyllä siitäkin tempperamenttia tarvittaessa löytyy. Koulua Rane menee Intermediaire II tasolle asti ja esteitäkin herra hyppelee 120cm. Verano Starr SIN:n isä on massiivinen ruunikko Chalyén, joka tätä nykyä asustelee Saksassa kasvattajansa luona. Kassu tuotiin Suomeen 1998 vaikuttajaksi virtuaalisiin hevoskantoihin. Suomessa onkin oleskelut kymmenen tämän upean orin jälkeläistä, mutta ne alkavat jo olemaan vanhoja. Suvullisesti ori on aivan upea sillä se polveutuu hyvistä saksalaisista linjoista joita arvostetaan ympäri Eurooppaa. Luonteeltaan Chalyén on melko kiltti, mutta orimainen. Kilpailumenestystä ori saavutti sekä koulussa että esteillä sijoittuen useita kertoja. Verano Starr SIN:in emä on kaunis musta evm-sukuinen trakehner tamma Waldnymphe. Luonteeltaan Aidaksi kutsuttu tamma on varsin kiltti, mutta osaa halutessaan olla häijykin. Koulua tamma vääntää Intermediaire II tasolla ja esteitä se hyppii 90cm verran. Tamman suku on täynnä saksalaisia huippu kouluratsuja joten kapasiteettia ainakin riittää kouluradoille.

Adoro's Magnolia on ruunikko trakehner tamma jonka luonne vetää vetoja kenelle tahansa. Luonteeltaan tamma onkin varsin kiltti eikä sitä tunnu hätkähdyttävän mikään. Kilpailuissa Nilla on pärjännyt varsin hyvin sijoittuen lukemattomia kertoja. Suvullisestihan tamma on mitä mainioin, koska sen molemmat vanhemmat ovat menestyneitä ja palkittuja kilparatsuja. Nillan isä Dance of Death on hyvin menestynyt ja palkittu rautias trakehner ori. Ori on aikoinaan tuotu Saksasta ja se periytyy alueella vaikuttavista huppuperiyttäjistä. Luonteeltaan Dance on rauhallinen ja tyyni eikä takuulla satuttaisi kärpästäkään. Kilpailuissa on tullut menestystä etenkin kouluratsastuksessa, mutta myös muissa lajeissa. Dance on kiertänyt myös ahkerasti näyttelykehiä mistä tuloksena VIR MVA Ch arvonimi sekä III-palkinto kantakirjaus tilaisuudessa. Adoro's Magnolian emä on jo edesmennyt KRJ II palkittu Petronille GER. Luonteeltaan tämä kaunis ruunikko oli varsin arka, mutta palkitsevainen kun siihen oikein kunnolla pääsi tutustumaan. Suvullisesti Petronille oli varsin haluttava pakkaus, koska sen vanhemmat ovat yksiä halutuimmista siitoshevosista Saksassa.

Jälkeläiset