x Mi Amorcito "Topi"
x 16.04.2007 GER ()
x Hannover,ori
x 171cm
x Musta,lpt,vej & otj vsk,vtj ksk,oej psk
x Ko Vaativa A Re 80cm Me 70cm
x kasv Jürgen Spedick
x om Tuulia
x asuintalli Escarcha

© Ib Kirk
Kuvissa oikeasti hann-o De Noir

Yleisesti Topi on sähäkkä ja melko äksykin ori, jonka lähettyvillä saa olla varovainen. Herra kun hyväksyy lähelleen vain harvat ja valitut ihmiset. Tähän oriin törmäsin ollessani Saksassa katselemassa itselleni uutta GP tason kouluratsu. Topi iski heti silmääni käydessäni hannover orien katselmuksessa. Orin askel oli ilmava ja pehmeä sekä sen olemus huokui charmia. Keskustelin tuttavani maryan kanssa, joka silloin ratsasti herraa ja sain kuulla sen olevan myytävänä. Nopea soitto kasvattajalle ja seuraavaksi oria jo lastattiinkin traileriini. Herra oli Chileen saavuttaessa virkeä eikä pitkä matka näyttänyt rasittaneen sitä lainkaan. Tulevaisuudessa orin kanssa tullaan kiertelemään kilparatoja mahdollisimman aktiivisesti sekä pyrkimään krj:n laatuarvosteluun.

Hoidettaessa Topi on kaikkea muuta kuin rauhallinen ja se olisikin syytä sitoa kiinni, sillä muuten hoitotoimenpiteistä ei tule mitään. Ulkona hoidettaessa herra on ihan kiltisti, vaikka saattaakin välillä pyöriä. Karsinassa hoidettaessa ori on melkoisen äkäinen eikä kenellä tahansa olekkaan asiaa sen karsinaan. Harjattaessa herra yrittää näykkäistä varomatonta hoitajaa, mutta tämän pelleilyn saa loppumaan tiukalla komennolla. Ruokittaessa ori nostaa kamalan metelin, jos ei saa ruokaansa ajallaan. Tämän takia herra ruokitaankin ensimmäisten joukossa. Suitsittaessa Topi ei tahtoisi ottaa kuolaimia mmillään suuhunsa, mutta pitkällisen maanittelun jälkeen tämäkin onnistuu. Satuloitaessa ori painaa korvansa pitkin niskaa ja väläyttelee hampaitaan uhkaavasti näyttäen kaikin tavoin, ettei pidä touhusta lainkaan. Eläinlääkärille herra on aikamoinen pirulainen eikä tarkastuksista tahdo tulla oikein mitään. Kengitettäessä ori jatkaa huonoa käyttäytymistään koetellen tämänkin hermoja.

Taluttaessa Topi on lievästi sanottuna hankala eikä sen riimunnarun varteen voikkaan laittaa ketä tahansa. Maastossa talutettaessa ori tanssahtelee ja hyörii kuin viimeistä päivää säikkyen melkein kaikkea. Tarhalle mentäessä herralla on kova kiire päästä piehtaroimaan tarhansa kuraisimpaan lätäkköön. Toisten orien lähettyvillä Topi on arvaamaton, joten se tarhataankin yksin mahdollisimman kauas muista oreista. Tammojen lähettyvillä orin on aivan pakko esiintyä ja kertoa näin tammoille olevansa ehdottomasti komein kaikista tallin oreista. Nuorten ja varsojen seurassa herra on hivenen varuillaan ja yrittää pysytellä näistä mahdollisimman kaukana. Maneesissa ja kentällä talutettaessa ori pärskähtelee kärsimättömästi ja tanssahtelee narun päässä melko villisti. Juoksutettaessa herralla olisi meno haluja eikä se malta keskittyä muuhun ennen kuin saa päästellä liiat höyryt ulos. Lastattaessa ori on erittäin hankala ja katselee traileria ja tuohon hökötykseenhän en mene ilme silmissään. Lopulta herra kuitenkin saadaan ramppia ylös, vaikka se puhiseekin tyytymättömästi.

Ratsastettaessa Topi on kaikin tavoin erilainen kuin maasta käsiteltäessä. Ori on erittäin herkkä ja kuuliainen, muttei silti sovellu ihan kaikille. Herran ratsastajalta edellytetään pehmeitä apujen käyttöä sekä malttia. Orin askelissa ei mitään vikaa ole, sillä ne ovat ilmavat ja pehmeät. Koulu työskentelystä herra nauttii ja innostuu hyvän ratsastajan kanssa esittämään parastaan jopa kotona. Perusasiathan ovat orille suorastaan lastenleikkiä eikä sillä ole niiden kanssa juurikaan vaikeuksia. Esteiden päälle Topi ei ymmärrä mitään ja katselee näitä lähinnä halveksivasti. Kapasiteettia kyllä olisi, mutta orin tahto ei oikein riitä. Maastossa herra nauttii vaelluksista luonnonhelmaan, mutta selkään ei silti parane laittaa aivan aloittelijaa, sillä ori saattaa säikkyä yllättäviäkin asioita. Maastoesteillä herra on oikea laiskiainen eikä oikein jaksaisi edes yrittää. Vettä ori inhoaa ja näyttääkin tämän varsin selvästi.

Kilpailuissa Topi on aina hirveän rauhaton ja rauhoittuu täysin vasta kun pääsee radalle. Kilpailualueen jännitys saa muutenkin hermostuneen orin vielä jännittyneemmäksi, minkä takia se tuodaankin alueelle vasta viimetipassa. Tallialueella herra pitää hirveätä meteliä eikä pysy lainkaan aloillaan. Muiden hevosten oli syytä pysyä orista kaukana, sillä se kyllä potkaisee, jos joku tulee liian lähelle. Lämmiteltäessä herra on jännittynyt, mutta rentoutuu vähitellen. Portilla vuoroaan odottaessa ori on erittäin levoton ja tepastelee paikoillaan kärsimättömästi. Kouluradalla Topi suorastaan uhkuu energiaa ja näyttää parastaan. Orista näkee heti sen astuessa radalle, että se nauttii esiintymisestä. Esteradalla herra on laiskahko, mutta taitava ratsastaja saa siihen kyllä vauhtia. Maastoradalla ori kuumenee kilpailuissa toisin kuin kotona. Palkintojen jaossa herra ei malttaisi seiistä aloillaan, minkä takia ruusukkeen kiinnittäminen sen suitsiin onkin vaikeaa. Kunniakierros hoituu ilman suurempia kommelluksia parin pukin saattelemana.

Mi Amorcito
i. Amoroso
hann,m,173cm
ii. Absanglau
hann/td>
ie. Diarahh
hann
e. Pelissa
hann,trn,161cm
ei. Perle Z
hann

ee. Fannia
hann


Amoroso on komeaakin komeampi hienoista saksalaisista linjoista polveutuva hannover, Luonteeltaan ori on tulta ja tappuraa, minkä vuoksi vain harvat pystyvät käsittelemään sitä. Ratsastettaessa herra kuumuu helposti, minkä takia ratsastajalta vaaditaankin melkoista osaamista. Kilpailuissa Amo on menestynyt hyvin erityisesti kenttäradoilla. Suvullisesti ori edustaa hieman uudempaa ja harvinaisempaa linjaa, joka on pääasiassa kuuluisa estehevosista, vaikka joukosta löytyykin muutama kouluratsu. Herran kasvattajalta on totuttu näkemään uusien linjojen jalostusta menestyksekkäästi melko luonteikkailla hevosilla.

Pelissa on melko siro, mutta erittäin kaunis tummanruunikko hannover neiti. Luonteeltaan tamma on Topin isän täydellinen vastakohta eli kiltti ja rauhallinen. Ratsastettaessa tamma on erittäin herkkä ja vastaa pienimpiinkin apuihin. Esteitä neidillä ei kuitenkaan voi hyppiä pienen jalkavian vuoksi. Kilpailuissa Peli on päässyt aina maajoukkuetasolle asti tuoden Saksalle menestystä vaativiltakin Euroopan radoilta. Suvullisesti tamma edustaa vanhempaa ja myöskin yleistä hannoverlinjaa. Tämän linjan hevoset ovat menestyneet pääsääntöisesti kouluradoilla, mutta risteyttämällä tätä linjaa johonkin esteratsujenlinjaan on saatu myös hienoja kenttäratsuja. Neidin kasvattajalta onkin tullut vuosien mittaan paljon kapasiteetikkaita ratsuja etenkin kouluradoille.

Jälkeläiset

Kouluratsastus 0 voittoa -- 0 muuta sijoitusta

Muut Kilpailut 0 voittoa -- 0 muuta sijoitusta

Vanhan omistajan kanssa kisatut sijoitukset
20.12. Aweia, KRJ Vaativa B, 1/143
27.12. Tinderin Holsteinit, KRJ Helppo A, 2/84
29.12. Orilaakso, KRJ Helppo B, 5/40
29.12. Orilaakso, KRJ Helppo A, 2/40